Ehdota opiskelijan tunnustuspalkinnon saajaa 13.1.2022 mennessä!

Ehdota opiskelijan tunnustuspalkinnon saajaa!

Aikuiskasvatus-tiedelehden kustantajat ATS ja Kansanvalistusseura myöntävät opiskelijan tunnustuspalkinnon eri tavoin aikuiskasvatuksen alalla ansioituneille perustutkinto- ja jatko-opiskelijoille. Palkinto on arvoltaan 150 euroa. Lisäksi palkinnon saajille lahjoitetaan Aikuiskasvatuksen uusin vuosikirja.

Palkinnon voi saada esimerkiksi opinnäytetyöstä, aktiivisuudesta alalla tai uudenlaisista avauksista. Kriteereissä painotetaan toimintaa aikuiskasvatuksen ja aikuiskasvatustieteen hyväksi "rajoja rikkovan tiedelehden" hengessä.

Palkinnon saajaa voivat ehdottaa esimerkiksi opiskelijajärjestöt, yliopistojen yksiköt ja oppiaineet.  Ehdotuksia perusteluineen pyydetään lähettämään 13. tammikuuta 2022 mennessä osoitteeseen ats.sihteeri(at)gmail.com otsikolla "Tunnustuspalkinto". Palkinnon saajaksi ei voi ehdottaa itseään.