"Työnohjauksen tavoitteiden ristiveto tulee esiin vuorovaikutuksessa"

1.10.2018

Työnohjaus on vakiinnuttanut asemansa työyhteisöjen kehittämisessä ja työntekijöiden työkyvyn tukemisessa. Toisinaan ohjauksen tavoitteet asettuvat kuitenkin keskenään vastakkain, osoittaa Aikuiskasvatus-tiedelehdessä julkaistu tutkimus.

Tutkijat tarkastelivat palo- ja pelastusalan lähijohtajien ryhmäohjausta, jonka tavoitteina oli oman työn kriittinen pohtiminen ja vertaistuki kollegoille. Miten tavoitteet toteutiuvat ohjaustilanteissa?

”Joskus ne saattoivat asettua keskenään vastakkain. Samalla kun lähijohtajat rakensivat ryhmän keskinäistä yhteisöllisyyttä, he väistivät asettamasta omia ja toistensa työkäytänteitä kriittiseen tarkasteluun”, sanoo tutkijatohtori Sanni Tiitinen Tampereen yliopistosta.

Työryhmässä oli vuorovaikutuksen, ohjauksen, työelämän ja työterveyden tutkijoita. Tutkijat keräsivät aineistonsa videoimalla ohjaustilanteita.

Lue koko tiedote e-pressistä.