Muistutus: Kirjoita Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivien 2018 teemanumeroon

14.8.2017

"Sivistys, kansalaisuus ja osallisuus rapautuvassa hyvinvointiyhteiskunnassa” on Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivien teema. Aikuiskasvatus-tiedelehden numero 2/2018 kootaan samasta teemasta.

Osallistu keskusteluun vertaisarvioidulla artikkelilla, näkökulmalla tai puheenvuorolla.

Menetämmekö sivistyksen?

Tutkimuspäivien teema juontuu ajankohtaisesta kysymyksestä: olemmeko menettämässä sivistykseen, koulutukseen ja osaamiseen perustuvan pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteiskunnan? Sosiologi Richard Sennettiä siteeraten voidaan puhua jopa hyvinvointiyhteiskunnan rapautumisesta. Koulutusjärjestelmä on valtiontalouden leikkausten ja uusliberaalin koulutuspolitiikan puristuksessa. Epävarmuus lisääntyy sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa. Moni kokee demokraattisen päätöksenteon heikentyneen ja vihapuheen lisääntyneen.

Eriarvoistuminen rapauttaa hyvinvointia. Yhteiskunta on jakautunut globalisaation ja teknologisen kehityksen voittajiin ja häviäjiin, kasvukeskuksien koulutettuun työvoimaan ja taantuvien teollisuuspaikkakuntien köyhtyviin pitkäaikaistyöttömiin sekä kantasuomalaisiin ja maahanmuuttajiin.

Kansalaiset ajautuvat omaa ajatteluaan vahvistaviin alakulttuureihin ja pienryhmiin, joissa on niukasti tilaa dialogille. Valeuutisten ja vaihtoehtoisten faktojen aikana tutkijat ovat enemmänkin rasite kuin yhteiskunnallisen päätöksenteon tuki.

Tutkijoilta kaivataan tuoreita avauksia

Yhteiskunnan kinkkisiin ongelmiin ei ole yhtä ratkaisua, vaan tarvitaan tuoreita avauksia.

Aikuiskasvatuksen teemanumeron tekstit 2/2018 vastaavat siihen, miten

  • voimme aikuiskasvatuksen tutkijoina ja kouluttajina vastata yhteiskunnallisen eriarvoistumisen haasteeseen
  • onnistumme edistämään sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoista osallisuutta ja kansalaisuutta
  • pystymme nykyistä paremmin ottamaan huomioon nuorten ja aikuisten oppimisen ja koulutuksen erilaiset tarpeet
  • rakennamme dialogia ja keskinäistä ymmärrystä toiseuttamisen sijaan.

Käsikirjoitukset voivat olla empiirisiä, teoreettisia tai katsauksia. Puheenvuorot ja aiheet teemasta ovat samoin tervetulleita. Artikkelit tarvitaan viimeistään 25. syyskuuta 2017.

  • Lue Aikuiskasvatuksen kirjoittajaohjeet ja tarjoa tekstiä toimitukselle: terhi.kouvo@kvs.fi.
  • Tutustu julkaisuun Kansanvalistusseuranverkkokaupassa.
  • Seuraa Aikuiskasvatusta Kasvatuksen tiedelehtien FB-sivulla.